TIISTAI ON JOHANNES KASTAJAN PÄIVÄ

 Ortodoksisessa kirkossa on joka päivälle viikonpäivien muisto, tiistai on profeettojen ja erityisesti Herran Edelläkäjijän Johannes Kastajan, Jumalan tahdon ja sanoman julistajan  muistopäivä.









kuva 24.6.2016, teimme kyläläisten kanssa juhlamaton lupiineista, tuli upea, olemme tehneet monena vuonna jälkeenkin, mutta lupiini on häviämässä ja viime vuonna ei enää ollut riittävästi, katsotaan tänä vuonna onko vieraslajike jo kokonaan hävinnyt, hävitetty.

Herran Edelläkävijä Johannes Kastajan muisto

Vanhurskaan muistoa ylistyksillä vietetään,/mutta sinulle, oi Edelläkävijä, on kylliksi Herran todistus,/sillä sinä totisesti osottauduit profeetoista kunnioitetummaksi/ tultuasi arvolliseksi kastamaan virrassa hänet, josta olet saarnannut./Sen tähden taisteltuasi totuuden puolesta hamaan kuolemaan asti/ sinä iloiten julistit myös tuonelassa oleville lihassa ilmestynyttä Jumalaa,/ joka ottaa pois maailman synnin ja antaa meille suuren armon.

Tropari, 2.säv.

Jumalan profeetta ja armon edelläkävijä,/ me löydettyämme maasta sinun pääsi ikään kuin pyhän ruusun saamme aina parannuksia,/ ja niin sinä jälleen saarnaat maailmassa synninkatumusta.

Kontakki,2. säv.


Viikonpäivien muisto:

Sunnuntai - Kristuksen ylösnousemus, pääsiäinen, JUHLAPÄIVÄ

Maanantai - enkelit Jumalan sanansaattajat

Keskiviikko - Risti, Juudas kavaltaa Jeesuksen, PAASTOPÄIVÄ

Torstai -apostolit, pyhät esipaimenet, erityisesti pyhä Nikolaos ihmeidentekijä

Perjantai - Risti, Kristuksen kärsimys ja kuolema, PAASTOPÄIVÄ

Lauantai - kaikki pyhät, erityisesti Jumalanäiti Neitsyt Maria, vainajien muistelu




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

SÄHKÖT POIKKI LOPULLISESTI

RASIMÄEN TSASOUNAN JA ERAKKOLAN PALVELUKSET

PUUT SUOJASSA