Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2022.

EI KIINNOSTANUT

Kuva
 Ei kiinnostanut talkootyö seurakuntalaisia tsasounan hyväksi. Eilen 21.5.2022 oli tsasounalla klapitalkoot, paikalla oli 9 henkeä, me jotka aina olemme, päivä oli aurinkoinen ja todella työ oli raskasta talkoolaisten vähyyden vuoksi ja kun koko tsasounan historian aikana oli tämä raivaus ensimmäinen joten puiden koko oli myös sitä luokkaa, että ilman koneita ei olisi onnistunut. Tässä oli alku osittain, jo viime syksynä sahatut pöllit oli eri paikassa. Tässä Timon rakentama hassu halkaisukone, todella maalaisromanttinen, tuossa sinisessä maitotonkassa on öljyä jota ilman ei kone toimi, pöllin koko näkyy ja pöllikasa, tämä vaati kolme henkeä, yksi nosti koneelle, koneen käyttäjä ja klapien heittelijän. Häkit rakennettiin rautaverkosta lavojen päälle ja kiinnitettiin lavoihin. Tässä ensimmäinen häkki täynnä, korkeus on yli kolme metriä, työn vaikeuden takia oli mahdotonta saada kaikkein isompia tukkeja pienittyä, joten ne lähtivät sahalle sahattavaksi neljään osaan, tuodaan takaisin ja

TAALANNON TOUKOKUU

Kuva
 Nyt toimitaan, 21.5 klo 9 jatkuu tsasounan pihan raivaus. Paikalle tulee jättipuiden halkaisukone ja hihnakuljetin klapikone, puut menee automaattisesti pystytettyihin verkkokarsinoihin. Talkoolaisia tarvitaan oksien siirtoon, pölkkyjen sahaukseen moottorisahalla,  lisäksi pystytetään iso teltta kesän juhlakautta varten,  kesäkukat pitää istuttaa laatikoihin, puuvarasto pitää tyhjätä,- tähän vapaaehtoinen maskilla myyräkuumevaaran vuoksi. tsasouna on siisti sisältä joten keskitymme vain ulkotöihin, välillä on ruokatauko, pyynnöstä makkarasoppaa, kasvissoppaa ja kahvia pullaa. TULE MUKAAN! Elomäen Pyhän profeetan ja Herran edelläkävijän Johannes Kastajan tsasouna Rasimäentie 631 Valtimonpitäjä

KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA!

Kuva
  Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi! Kaikille Taalannon ystäville hyvää pääsiäisen juhlakautta.

LUPA TULI

Kuva
 Olin niin tohkeissani etten maininnut mikä lupa ja mistä,lisään tietoa, pyysimme lupaa toimittaa Profeetta, Herran edelläkävijä Johannes Kastajan  Akatistoksen joka on aivan uusi käännös, näitä käännöksiä ei saa toimittaa ilman alueen metropoliitan lupaa, Korkeasti pyhitetty Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni antoi luvan toimittaa  tämän Akatistoksen Elomäen tsasounassa, ensimmäisen kerran kuulemme sen tsasounan praasniekka viikolla, mainos tulee tänne myöhemmin. TALKOITA TIEDOSSA Elomäen pyhän profeetan ja Herran edelläkävijän Johannes Kastajan tsasouna, Rasimäentie 631, Valtimon pitäjä Pyhän profeetan ja Herran edelläkävijän Johannes Kastajan kunniallisen pään kolmas löytäminen ja pääsiäisen päätöspäivä: 25.5.2022  klo 9 aamupalvelus ja liturgia  sekä pääsiäisajan kirkkokahvit Nyt tarvitaan talkoolaisia: ponomari kellonsoittaja tuohustenmyyjä kukkienlaittaja Ota yhteyttä, jos voit tulla; lähetä tekstiviesti:  0405315410 / Stefanos  

TSASOUNAN KUPOLI

Kuva
 Arkkipiispa Paavali vihki tsasounan käyttöön marraskuun 19. päivänä 1967,  vuonna 2007 lähestyttiin tsasounan  40 vuotis juhlia, samana vuonna oli havaittavissa kupolin juuresta vuotoa ja kupoli otettaisiin alas, samalla sen voisi kullata juhlavuoden kunniaksi, lupasin hoitaa kultauksen. Kupoli alas otettuna, mitään vaurioita ei ollut, risti ja kupoli on tehty kuparista. Kaunista, hyvin tehtyä käsityötä. Kun kultaus tehdään pitää pohja olla kuin peili jos halutaan kiiltävä liukas pinta jossa linnut ei pysy pystyssä,  täällä pöndellä on ihan ihmeellinen asia keskellä ei mitään johon vahingossa tutustuin, nimittäin Meriläisen autokorjaamo, tutustuin halliin uteliaisuuttani kun autooni vaihdettiin renkaat, hallin perällä oli maalaamo, joka, en nyt ihan muista, onko ilmaton, ainakin pölytön, otin korjaamoon yhteyttä, voisivatko pohjamaalata ristin, vastaus oli heti kyllä, -mikä väri laitetaan?, valitsin lämpimän keltaisen joka antaa anteeksi pienet virheet kultauksessa, mielettömän hyvin

TEAMS PALAVERI

Kuva
 Onkohan otsikko oikein, en ole mikään virtuoosi ulkomaan kielissä, kuitenkin, eilen 9.3.2022 pidimme pyynnöstäni palaverin Nurmeksen seurakuntasalilla, paikalle pyysin isä Simon ja kanttori Tiinan, yllätys oli kuitenkin, että paikalla oli myös kirkkoherra Paavo Ratilainen teams yhteyden kautta, tietokoneen välityksellä, ensi närkästykseni mentyä ohi (olen todella helposti närkästyvä) oli ilo osallistua palaveriin koska vastaukset tuli heti, en tiedä onko munkin sopivaa osallistua näin moderniin tiedon välitykseen tehden kirjekyyhkyt työttömiksi, asioita olin kirjannut joista halusin puhua ja saada päätöksiä, tässä näitä: Sovittiin vuodenkierron mukaiset palvelukset Rasimäellä, tammikuun 7 päivä ja helmikuun 24.päivä( pyhän Johannes Edelläkävijän kunniallisen pään ensimmäisen ja toisen löytämisen muistopäivä, jäävät pois koska yleensä on kovimmat pakkaset ja lumiesteet, mutta muut muistopäivät vietetään, - syyskuun 23.päivä (Johannes Edelläkävijän sikiäminen) - toukokuun 25.päivä( pyhä

RAIVAAJAMUISTOMERKKI TSASOUNAN PIHASSA

Kuva
 Karjalainen lehti lauantaina heinäkuun 9 päivänä 1960: Emäntä Maria Hautanen kertoo lehtihaastattelussa: "-Hankalaa oli alussa, kun tänne Elomäkeen tultiin, majassa asuttiin ja nuotiolla keitettiin.Itku oli emännältä päässyt kun hän ensi kertaa tuli nykyiselle paikalle.Matalissa kengissä ei päässyt perille, pellot kasvoivat vielä silloin metsää, rakennukset olivat rakentamatta ja kaikki tuntui niin toivottomalta, mutta ei tunnu enää." ----------------------------- Kun Taalanto talkoolaiset perustettiin syntyi myös somessa keskustelua ja eräs kommentti oli kuinka ei kannata tehdä mitään tsasounan hyväksi,niin, tietämätön, tuntematta kylän historiaa ja ortodoksista perimää voi laukoa mitä tahansa, mehän toimitaan, meitä on ympäri maailmaa, odotellaan kuulumisia. Tässä tarinaa Raivaajamuistomerkin saamisesta tsasounan pihaan, Valtimon Suojärviseura otti hankkeen tehtäväkseen 1979, niin että muistomerkki olisi paikoillaan kun kunta täyttää 75 vuotta 1985, hanke onnistui 1987. Ki

HERRAN EDELLÄKÄVIJÄN JOHANNES KASTAJAN AKATISTOS

Kuva
 Vihdoinkin on julkaistu Herran edelläkävijän Johannes Kastajan Akatistos, kyselin viime vuonna kun sellaista ei löytynyt suomenkielellä, nyt on, julkaisu on Ortodoksi.net info sivulla, kiitos kääntäjälle tässä linkki: https://www.ortodoksi.net/ind…/Akatistos_Johannes_Kastajalle

KUVIA TSASOUNAN RAKENNUSVUODELTA

Kuva
 OLEN LISÄNNYT TEKSTIT JOITA OLI LIPPULAPUILLA 13.2.2022 II Lisäys 13.2.2022 Tässä kuvia tsasounan rakennusvuodelta 1961, silloin oli kansainvälisen ekumeeninen nuorisoliiton työleiri Rasimäellä, nuoret olivat rakentamassa tsasounaamme, myös seuraavana vuonna olivat pienemmällä joukolla. Kun tsasouna täytti 50 vuotta oli tsasounassa valokuvanäyttely jonka kuvat julkaisen tässä, kuvat eivät ole järjestyksessä, kun näyttely oli avoinna, päivystämässä oli myös Anita Kulmala joka kyseli ja täydensi kuvien ihmisten nimiä, lisään kuviin nimiä kun joskus ehdin, kiitos Anita, pienet lippulappuset on tallella ja niistä otan tiedot tänne aikanaan, mutta nyt, katsellaan kuvia. Kuvassa leirin suomalainen johtaja Lauri Julia Sinisalo edessä oikealla, tumma tukka, Memosen Seijan takana Sanni (Aleksandra) Hattunen, Seija on kameran remmin vasemmalla puolella, 3 vasemmalla ylhäällä sisarukset Anja Jehkonen (Rautelin), Kaija Jehkonen 4 vasemmalla, esiintyjän oikealla puolella Anna Anni) Säppi ( o.s. Pi